Lue!

Työharjoittelu accadolla

Accado auttaa uusia ammattilaisia uransa alkuun tarjoamalla mahdollisuuden työharjoitteluun. Harjoittelun aikana tarjoutuu mahdollisuus osallistua asiakasprojekteihin ja sitä myöten siirtää aiemmin kartutettu teoriaosaaminen käytäntöön. Asiantuntijan ohjauksessa uudet opit ja tehokkaat työtavat tarttuvat nopeasti. 

Työharjoitteluihin Accadolle hakeudutaan useimmiten taloushallinnon ammattikorkeakouluopintojen kautta. Parhaassa tapauksessa harjoittelijalle voidaan tarjota työtehtäviä myös harjoittelun jälkeen. Haku harjoitteluihin on auki ympäri vuoden, ja paikkoja avautuu vaihtelevasti erilaisiin tehtäviin.

Talous- ja palkkahallinnon harjoittelu yllätti positiivisesti

Helsinkiläinen Mary Wangunyu sai oppilaitokseltaan kontaktin Accadolle ja päätti lähettää hakemuksen. Harjoittelupaikka avautui. Työt hän pääsi aloittamaan kevään 2022 aikana. Tavoitteena on päästä työskentelemään erilaisissa tilitoimiston tehtävissä, ja saada varmuutta sekä rutiinia tekemiseen. Työtehtävät ovat lähteneet sujumaan, kunhan talon työskentelytavat tulivat ensin tutuksi.

– On ollut mielenkiintoista oppia käyttämään sellaisia taloushallinnon ohjelmistoja, joita en ollut aikaisemmin päässyt kokeilemaan. Monipuolinen osaaminen tulee olemaan eduksi tulevaisuudessa, Mary kertoo.

– Päätin hakea Accadolle koska yritys vaikutti mielenkiintoiselta. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä olen viihtynyt työyhteisössä hyvin alusta saakka. Opintojen jälkeen suunnitelmani on työskennellä esimerkiksi kirjanpidon, reskontranhoidon ja palkanlaskennan parissa.

Kiinnostaako työharjoittelu Accadolla?

Mikäli työharjoittelusi lähestyy, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen info@accado.fi. Kirjoita hakemukseen tiedot oppilaitoksestasi, opintolinjasta, oppimistavoitteista, työharjoittelun ajankohdasta sekä liitä mukaan CV. 

Kaffecentralen keskittyy olennaiseen

Vuodesta 2007 erillisenä yhtiönään toiminut Oy Kaffecentralen Finland Ab tarjoilee täydet kahvipalvelut kaikille Horeca-alan toimijoille ympäri maan. Valikoimasta löytyy sekä kahvit ja teet, laitteet, oheistuotteet että koulutukset. Helsingin kivijalkamyymälä sekä verkkokauppa ovat avoinna myös kuluttajille.

Kaffecentralen hallinnoi sisäisesti myyntitilaukset sekä logistiikan, mutta taloushallinto on ulkoistettu Accadon huolehdittavaksi.

“Meillä on mahdollisuus keskittyä omaan ydinosaamiseemme, kun taloushallinto on ulkoistettu. Yhteistyömme juuret juontavat kauas historiaan, joten luottamus on vahva. Yhteinen tekeminen tuntuu kehittyvän vuosien myötä, ja toimintaa viedään jatkuvasti eteenpäin”, kertoo Kaffecentralenin toimitusjohtaja John Söderlund.

“Näin olemme aina toimineet, emmekä enää vaihtaisi muuhun.”
John Söderlund

“Erittäin tomivaksi olemme kokeneet sen, että Accadolla asioitamme hoitaa nimetty yhteyshenkilö. Asiat sujuvat sovitusti ja yhteyden saa tarvittaessa nopeasti”, John jatkaa. “Näin olemme aina toimineet, emmekä enää vaihtaisi muuhun.”

Accadon kevätterveiset

Ihanaa alkavaa kevättä!

Odotusten mukaisesti vuosi 2022 käynnistyi Accadolla työntäyteisesti. Olemme toimineet niin tuttujen projektien parissa, kuin kaavaileet jotain uuttakin. Kevätaurinkokin jo lämmittää mieltä.

Ukrainan tukena

Accado seisoo Ukrainan tukena osana Solwers-konsernia.

Priole – Potentiaali™

Yhteistyökumppanimme Priole toimii organisaatioiden tukena liiketoiminnan vahvuuksien sekä kehitysalueiden tunnistamisessa. Potentiaali-työpajassa keskitytään olennaiseen, työskennellään tehokkaaksi todetuin metodein sekä konkretisoidaan kehityskohdat selkeille raporteille. Lopputuloksena toimintasuunnitelma tulevaan.

Työpajan hinta 900 €. Ota yhteyttä! Lomake suoraan priolelle ja kopio Accadolle

Yrittäjän muistilista

Yrittäjän muistilista sisältää yrittäjille tärkeät päivämäärät ja prosentit vuodelle 2022. Helpota työntekoa ja nappaa linkki itsellesi talteen!

Muutoksia Kelan tartuntatautipäivärahassa

Väliaikaisen lainmuutoksen myötä tartuntatautipäivärahan saaminen ei enää edellytä tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöstä työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä, vaan se voidaan myöntää myös muunlaisen terveydenhuollon selvityksen perusteella. Lisäksi hakuaikaa on pidennetty 2 kuukaudesta 6 kuukauteen.

Tartuntatautipäivärahan myöntämiseen sovelletaan uusia säännöksiä takautuvasti 1.1.2022 alkaen. Tartuntatautipäivärahassa ei ole omavastuuaikaa.

Lue lisää Kelan ohjeesta työnantajalle!

Veljekset Rahikainen luottaa sähköisiin järjestelmiin

Kuinka sujui siirtyminen paperisesta taloushallinnosta sähköisen järjestelmän käyttöön, ja millaisia hyötyjä saavutettiin? Lue lisää blogipostauksestamme!


Tänä vuonna nostamme asiakkaidemme onnistumistarinoita blogissamme sekä sosiaalisen median kanvillamme. Onko seuraava tarina teidän? Vinkkaa omalle asiantuntijallesi tai mikael.donner@accado.fi.

Polkupyöräetu 2022

Tänään 18.3. vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää, ja maaliskuun teemana onkin yleisesti ympäristöstä huolehtiminen sekä kulutustottumusten muuttaminen.

 

Accado kannustaa työntekijöitään kohti kevyempää ympäristökuormaa, ja siksi tarjoammekin työntekijöillemme polkupyöräedun. Kyseessä on työnantajan työntekijälleen tarjoama verovapaa etu aina 1200 € saakka.

 

Lue lisää polkupyöräedusta!

Veljekset Rahikainen luottaa sähköisiin järjestelmiin

Veljekset Rahikainen Oy siirtyi vuoden 2021 aikana täysin paperisesta kirjanpidosta sähköisen järjestelmän käyttöön Accadon avustuksella.

“Opittuamme järjestelmän käytön, on se helpottanut työtaakkaa huomattavasti. Hallinnolliseen työhön kuluva aika on vähintäänkin puolittunut!”, kertoo Mikko Rahikainen.

Ajansäästöä on saavutettu muun muassa järjestelmän automaatioiden avulla. “Laskuja ei tarvitse enää erikseen toimittaa kirjoittamisen jälkeen, vaan järjestelmä hoitaa tämän. Palkanlaskentakin tapahtuu suoraan järjestelmässä ja meidän täytyy vain käydä hyväksymässä palkat kuukausittain.”

Veljekset Rahikainen Oy on Mikkelin alueella toimiva kuljetusalan yritys, jonka palveluihin kuuluvat kappaletavaran ajo, sopimusajot, sekä muutto- ja remonttipalvelut.

Uutisia:

Paperiton taloushallinto on vihdoin täällä

Miten taloushallintoa digitalisoimalla on mahdollisuus parantaa kilpailukykyä ja miten me Accadolla pystymme auttamaan asiakkaita menestymään.

Lue Kauppalehden Option Kehittyvä suomi julkaisu 5.11.2020. https://news.calcus.com/paperiton-taloushallinto-on-vihdoin-taalla/egory/kehittyva-suomi/

Koronaa tai ei

Nyt poikkeuksellisen vuoden syyskautta avattaessa moni asiakkaamme painii koronanotkahduksen tuoman kassavajeen ja hiukan epävarmojen tulevaisuudennäkymien kanssa. Miten asiakkuuksista pidetään kiinni, uskaltaako investoida, tehdäänkö suunniteltu yrityskauppa vai laitetaanko odottamaan….

Paljon kysymyksiä, mutta ainakin yksi vastaus on selvä: tällaiset kriisit korostavat tarvetta selkeän tilannekuvan jatkuvaan näkemiseen oman yrityksen suhteen. Entistä terävämpi talouden hallinta ja suunnittelu voi olla avuksi monelle. Hyvä mittaritaulu antaa varmuutta, epävarmoinakin aikoina.

Mikael Donner, toimitusjohtaja, Accado Oy Ab

Koronaa tai ei