Accado auttaa uusia ammattilaisia uransa alkuun tarjoamalla mahdollisuuden työharjoitteluun. Harjoittelun aikana tarjoutuu mahdollisuus osallistua asiakasprojekteihin ja sitä myöten siirtää aiemmin kartutettu teoriaosaaminen käytäntöön. Asiantuntijan ohjauksessa uudet opit ja tehokkaat työtavat tarttuvat nopeasti.
Työharjoitteluihin Accadolle hakeudutaan useimmiten taloushallinnon ammattikorkeakouluopintojen kautta. Parhaassa tapauksessa harjoittelijalle voidaan tarjota työtehtäviä myös harjoittelun jälkeen. Haku harjoitteluihin on auki ympäri vuoden, ja paikkoja avautuu vaihtelevasti erilaisiin tehtäviin.
Talous- ja palkkahallinnon harjoittelu yllätti positiivisesti
Helsinkiläinen Mary Wangunyu sai oppilaitokseltaan kontaktin Accadolle ja päätti lähettää hakemuksen. Harjoittelupaikka avautui. Työt hän pääsi aloittamaan kevään 2022 aikana. Tavoitteena on päästä työskentelemään erilaisissa tilitoimiston tehtävissä, ja saada varmuutta sekä rutiinia tekemiseen. Työtehtävät ovat lähteneet sujumaan, kunhan talon työskentelytavat tulivat ensin tutuksi.
– On ollut mielenkiintoista oppia käyttämään sellaisia taloushallinnon ohjelmistoja, joita en ollut aikaisemmin päässyt kokeilemaan. Monipuolinen osaaminen tulee olemaan eduksi tulevaisuudessa, Mary kertoo.
– Päätin hakea Accadolle koska yritys vaikutti mielenkiintoiselta. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä olen viihtynyt työyhteisössä hyvin alusta saakka. Opintojen jälkeen suunnitelmani on työskennellä esimerkiksi kirjanpidon, reskontranhoidon ja palkanlaskennan parissa.
Kiinnostaako työharjoittelu Accadolla?
Mikäli työharjoittelusi lähestyy, voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen info@accado.fi. Kirjoita hakemukseen tiedot oppilaitoksestasi, opintolinjasta, oppimistavoitteista, työharjoittelun ajankohdasta sekä liitä mukaan CV.