Mikä on HR-asiantuntijan rooli?

Mikä on HR-asiantuntijan rooli? HR-asiantuntijat ovat yrityksen menestyksen kannalta avainhenkilöitä. Heidän tehtävänään on varmistaa, että työntekijät viihtyvät, kehittyvät ja kokevat olevansa osa toimivaa työyhteisöä. HR ei ole pelkkää paperityötä, vaan ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, tukemista ja kehittämistä.

HR-asiantuntijan vastuualueisiin kuuluvat muun muassa rekrytointi, perehdytys, koulutus ja urakehityksen tukeminen. Lisäksi he huolehtivat, että työsuhteet ovat lain- ja oikeudenmukaisia, ratkaisevat työpaikan ristiriitatilanteita sekä neuvottelevat sopimusehdoista. Toimivan HR:n ydin on tasapuolinen ja arvostava kohtelu. Toimiva henkilöstöhallinnan strategia pitää henkilöstön motivoituneena ja yrityksen tavoitteisiin sitoutuneena.

Työhyvinvointi

Hyvinvoiva henkilöstö on menestyvän yrityksen perusta. HR-asiantuntijan rooli työhyvinvoinnin tukemisessa on keskeinen: he huolehtivat toimivista työoloista, työterveyspalveluista ja avoimesta, kannustavasta työilmapiiristä.

Työhyvinvointi on paljon enemmän kuin ergonomiaa ja terveydenhuoltoa – siihen kuuluu myös sosiaalinen ilmapiiri, vuoropuhelu ja työntekijöiden osallistaminen. Kun henkilöstö voi hyvin, koko organisaatio hyötyy.

Organisaation kehittäminen ja muutoksenhallinta

Yritykset kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti, ja HR on mukana varmistamassa, että muutokset etenevät sujuvasti. HR-asiantuntija tunnistaa kehitystarpeet ja johtaa muutoksia siten, että henkilöstö on mukana, ymmärtää tavoitteet ja kokee muutokset hyödyllisiksi. HR toimii sillanrakentajana johdon ja työntekijöiden välillä.

HR-palveluiden ulkoistaminen?

Accado tarjoaa kattavat ja asiakaslähtöiset HR- ja palkanlaskentapalvelut, jotka toimivat yrityksen oman henkilöstöhallinnon tukena. Palveluihimme kuuluvat muun muassa:

  • palkanlaskenta ja lomapalkkojen laskenta
  • matkalaskujen hallinta
  • viranomaisilmoitukset
  • henkilöstöhallinnon tukipalvelut (esim. sairauspoissaolot, irtisanomiset, palkkatuki, työtodistukset)

Lisäksi tarjoamme henkilöstö- ja asiakaskyselyjä, kuten Positify-työkalun, joka tukee liiketoiminnan kehittämistä ja henkilöstön hyvinvointia. Henkilöstöhallinnan käsikirja -tuotteemme avulla dokumentoidaan yrityksen prosessit selkeästi ja helposti koko työyhteisön saataville.

Vapauta omaa aikaasi ulkoistamalla asiantuntijuutta vaativat toiminnot Accadon kokeneille osaajille. Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa yritystäsi menestymään!